VGH Lyöntipelimestarit 2023

Lyöntipelimestaruuspokaaleja pääsivät voiton kunniaksi nostamaan Isabella Sahlberg sekä Bradley Hennier. Suuret onnittelut!

Viikonloppuna, 19.-20.8.2023, ratkottiin VGH:n lyöntipelimestarit. Lauantaille lupailtiin kovinkin epävakaista pelikeliä, mutta sateelta onneksi vältyttiin. Sunnuntai startattiin puolestaan hitusen viileässä elokuisessa säässä, mutta päivän aikana aurinko näyttäytyi jo viimeisten ryhmien saapuessa maaliin.

Tänä vuonna 59 pelaajaa lähti tavoittelemaan mestaruutta. Mainittakoon, että kisailijoista jopa 11 oli naisten sarjassa, mikä on hienosti pelaajien kokonaismäärä huomioiden. Lyöntipelimestaruudet pelattiin tasoituksettomana lyöntipelinä kummassakin sarjassa takatiiltä eli miehissä tiiltä 63 ja naisissa tiiltä 55 mukautettuna, mutta silti tasoituskelpoisena. Olosuhteet olivat loistavat hyvään tulostasoon ja myös hienoja onnistumisia viikonlopun aikana nähtiinkin.

Naisten sarja ratkesi ensimmäisenä sunnuntaina iltapäivällä, kun sarjan voittoon pelasi Isabella Sahlberg yhteistuloksella 166. Toiseksi sijoittui Mia Alén (177) ja kolmanneksi Satu Eerola (180). Hetkeä myöhemmin miesten sarjassa lyöntipelimestariksi kruunattiin tiukan voittotaistelun jälkeen Bradley Hennier yhteistuloksella 156. Toiseksi sijoittui Oscar Darlington (157) ja kolmanneksi Onni Autinen (160). Suuret onnittelut voittajille! Voit tarkastella tuloksia tarkemmin täältä.

Palkintojenjaon yhteydessä vietimme mukavaa mestisiltamaa seuran jäsenten kesken maittavan ruoan sekä kakkukahvien merkeissä. Kakkukahveilla seura halusi muistaa aiemmin kesällä M60 lyöntipelin SM-kultaa napannutta Raimo Järvelää.

Seuran puolesta suuret kiitokset kaikille mestiksiin osallistuneille kisailijoille sekä vapaaehtoisille ja toimiston väelle, jotka mahdollistivat mutkattomasti sujuneen mestisviikonlopun!